Mikko Mikkolan maatila Somerokankaan kylässä

Mikko Mikkolan talo.jpg (108698 bytes)

Mikko Mikkolan tyttärenpoika Vihtori Rappu (1912 - 1990) asui talossa 1920-luvulla. Piirustus tehtiin hänen avustuksellaan 1980-luvun lopulla. Oikeanpuoleisessa kaksikerroksisessa talossa oli kauppa ja talosta vuokrattiin huoneita kesävieraille.

Kauko Mikkola (1922 - 2006) kertoi, että Mikko oli hyvin monipuolinen mies. Hän toimi maanviljelyn ohessa mm. seppänä, puuseppänä, muurarina ja lasittajana. Kädentaitoja kuvaa se, että hän valmisti mm.hammaslääkärin pihdit. Pajassa valmistui reen jalaksia, hevosen kenkiä ym. Tuulimyllyssä jauhettiin viljat. Navetassa oli neljä lehmää ja tallissa kaksi hevosta.

Kauko Mikkolan kertoman mukaan tila joutui Venäjän valtiolle, kun ei ollut ostajia. Mikko teki matkan Suomesta sitä varten, että hän olisi saanut myytyä kiinteistön.